Sinä aamuna satoi pikkuisen lunta

Sinä aamuna satoi pikkuisen lunta
valkoinen viipyi mustan päällä
hauraana pitsipeitteenä
Henkeään pidättäen
ja valmiina kuolemaan
auringon ensimmäisiin säteisiin

Sinä aamuna talvi
otti ensimmäisen askeleensa
tunnusteli varpaillaan viileää maata
Valmiina peräytymään valon tieltä
Syksyn viimeisen auringonnousun
vielä lempeän lämpöisen

Sinä aamuna satoi pikkuisen lunta
valkoista pitsiä kesän haudalle
silitti mustasta valkoista
Ja kaikki näytti uudelta ja kauniilta
sydänkin täynnä toivetta
vastasyntyneitä unelmia

Mutta valo ei tullut
Eikä aurinko noussut ollenkaan
musta nielaisi hiljalleen valkoisen
Ja sinä aamuna ymmärsin
että aurinko nousi
viimeisen kerran jo eilen

Eikä jäljellä ole kuin mustaa
Ikirouta nousee jaloista rintaan asti
Sydäntalvea ei kylmät kyyneleet sulata
Musta liukuu harmaaseen
Tummanharmaassa hiljaisuudessa toivon
vain pikkuisen valkeaa lunta