Lohduttaja

Kun lapsi tuntee ihastumisen 

kirpeän ensipuraisun

Ja äiti pärjää alkaa jo tottua

kuohuttomaan tunteeseen

Onnenmurusiin lauantaiehtoona

Kumpikin tuntee ajoittain

sydämen kohdalla kaiherrusta

ja sitä alituista ikäväntunnetta

kun ajattelee rakastaa

Siellä jossain maailmalla

Kun tekisi mieli vaipua horrokseen

laittaa ovet takalukkoon

Kiskaista peitto pään yli

peittämään salaa itketyt kyyneleet

Joiden syytä ei osaa selittää

Kun maailma tuntuu olevan 

epäreilu ja vihamielinen paikka

Kivittäjät odottavat portilla

ja päivän lehteä ei uskalla avata

Vatsassa se ikuinen pahan olon tunne

Silloin

Kaipaa lohdullisia sanoja

Rakastan. Aina. Sinua.

Ottaisitko ruisleivän? 

Rakkaani. Kultaseni. 

Tuonko teetä myös? 

Sillä niin lujaa ei maailma murjo koskaan

ettei siihen ruisleipä auta

Sinä lähdit

Tummansinisestä yöstä

etsin sinua

sydän käärittynä 

tummansiniseen samettiin

irti leikattuna 

ruosteisessa lippaassa

Mustan metsän sisältä

etsin sinua

jokaisen puun

jokainen oksa

raapaisee, läimäyttää

repii tukasta

Yöllisen meren pohjasta

minä etsin sinua

uponneiden laivojen

vaalenneiden luiden seasta

haron ja hamuilen

pohjamudan sekoittuessa veteen

Ja löydän elottoman ruumiisi

jota merenpohjan virtaus hiljaa keinuttaa

Kasvot jotka tunnistan

kasvot joilla kipu vielä asuu

joiden kylmille huulille  painan huuleni

odottamatta vastausta

Sinä lähdit ja jätit minut

jätit jatkamaan surkeaa elämääni

harmaudessa josta sinä puutut

Muotoon johon elämä minut pakotti

Kirottu elämä

Jonka sinä hylkäsit

Jos muistot voisi valita

Kun on liian hiljaista

ja ikkunasta katsoo keltainen kuu

voimaton nousemaan taivaalle asti

Kun hiljaisen huminan läpi

kuuluu omat sydämenlyönnit

korvissa ja sormenpäissä

Makaan hiljaa selälläni

soudan muistojen aallokossa

etsin sitä yhtä tiettyä tunnetta

Rämmin upottavassa mutapohjassa

kahlaan mätänevässä rantakaislikossa

etsin kunnes löydän

Ja toivon, että muistonsa voisi valita

Koska haluan muistaa 

surkeaa huonoa mustaa paskaa 

katkeraa hirvittävää hyytävää

lamauttavaa tappavaa turruttavaa

Haluan muistaa

Jotta yhtenäkään elämäni päivänä

en arvostaisi sinua vähän vaan paljon

En rakastaisi laimeasti ja hiipuen

vaan kaikella vimmalla mitä minussa on

Jotta synkintä mustaa vasten

näkisin valon ja harmaan kaikki sävyt

Että muistaisin miltä tuntuu iskut

kun silität minut kauniiksi karheillä käsilläsi

Etten unohtaisi vihaa ja inhoa

kun toivotat hyvää yötä enkelillesi 

ja kiität jokaisesta päivästä kanssani

Että erotan valkoisen mustaa vasten

Unen ja valveen rajalla

Unen ja valveen rajalla on hetki

jolloin ei tiedä

oletko unessa vai valveilla

Tässä päivässä on hetkiä

jolloin en tiedä

olenko olemassa

hengitänkö

hakkaako sydämeni 

vai onko se ääni omat nyrkkini 

hakkaamassa arkun kanteen

kolme syltä multaa päällä

Olenko keittiössäni

ja kastelen jälleen muovikukkia ikkunalla

tuijotan särkyneen peilin taustapahvia

ja luulen näkeväni hymyni

sen vieraille tarkoitetun muovihymyn

jonka takana ulvoi susilauma

yksinäisen huutoa tunturissa

sydämen jäätyessä suruun ja hulluuteen

Seisonko taas taloni pihalla

haravoiden lehtiä lumihangella

istuttaen auringonkukkia routaiseen maahan

Metsän reunassa naapurin valot

lämpöisinä ja iloisina

Omilla ikkunoilla sammuneet kynttilät

joiden hentoiset liekit eivät kestäneet kylmää

eivätkä lahon talon ikuista vetoa

Istunko sänkyni laidalla

luullen siellä lepäävän rakastettuni

lämpimänä odottamassa peiton alla

käsivarret ojentuneita minua kohti

Kuulenko hänen kuiskaavan

"Rakastan sinua" 

Unen ja valveen rajalla 

minä kuulen sen

Ja kun valve vetää minut kylmyyteen

Löydän vain rutistettuja paperinenäliinoja

märän likaisen pyyhkeen lattialta

niille sijoilleen homehtuneen

Kukaan ei tullut 

Kukaan ei kuiskannut

Vain viima vinkui ikkunoiden välissä

heilutti virttynyttä vanhaa verhoa

kuin hyvästiksi

kuin pilkaten minun unelmiani

Ja minä olisin vain halunnut nukkua

kohdata sinut unessa vielä 

Unen ja valveen rajalla

Siellä sinä odotat
Ja aamunkoissa olet taas hetken totta

Luciferille

Siinä hän seisoi ja tuijotti

silmät mustiksi meikattuna

katkera ilme rumentamassa kasvojaan

joista kateus oli syönyt kauneuden

Varsinainen joulun paha henki

musta nahkasiipinen enkeli

joka pusersi vampyyrinhampaistaan hymyä

ja samalla mittasi heikointa kohtaasi

Enkeli, jonka avun ja lämmön hinta

on avata hänen eteensä kipusi ja pelkosi

kaikki kauhut mitä sydämesi kantaa

Sillä niistä hän imee voimansa

Hän viipaloi elämäsi vadille

nauttii siitä toisten kaltaistensa kanssa

pilkaten kaikkea, mikä oli sinulle arvokasta

repii lihat, juo veren ja sylkee luut lattialle

Ja lopuksi kertoo sinulle 

piinallisen pikkutarkasti

miten sinun tulisi kurjaa elämääsi elää

Elämää jonka olet pyytämättä ansainnut

Enkelille

Hitaasti värisi haalenevat

muutut läpikuultavaksi

ja viimeisen auringon noustessa 

olet haurasta pitsiä

Enkelikiiltokuva

se kaikista kaunein ja rakkain 

jonka pidin vihkoni välissä

josta silitin vähitellen kimalteet pois

Ystäväni rakkaani

Toivotan sinulle kevyttä matkaa

vaikka matka on raskain ikinä

ja perillä pelkät kyyneleet

Jossain auringonlaskun takana

olet vapaa ja kevyt

Enkelikiiltokuvista kaunein

Muistokirjani surumielisin värssy

Täällä harmaiden pilvien puolella

elämme aina matkasi ensimmäistä päivää 

Miten siis voin päästää irti kädestäsija hyvästellä sinut matkaan

Matkaan jota et voi välttää

jonne et halunnut

Matkaan jolle hyvästit sanotaan vain kerran

viimeisen auringon laskiessa

Kultakalalle

Yksi huone

Yksi elämä

Eletyn elämän muurit ympärillä

Pahan piikkilankaa

Ei yhtäkään unelmaa

ei enää

Vain se huone, lukittu ovi

Vain se yksi paska elämä 

Painajaisten piinaamana

päivä toisensa jälkeen

Seurana vain muistot

joista yksikään ei ole kaunis

Ei ole muistoissa mummolan joulua

ei pullavatia pyödällä koululaiselle

Ei ensirakkauden kirvelevää haikeutta

Isän tekemää lumilyhtyä

Tai äitiä kampaamassa hiuksia

saunan jälkeen

Kun on iltapalaksi makkaravoileipiä

ja käperrytään saman shaalin alle

On vain pälyilevät silmät

Kameravalvonta ja monitorit

Ja silmät

jotka odottavat

Jos ovi jäisi raolleen

ei veisi matka mummolaan

eikä ystävän luokse kahvittelemaan

pizzalle ja elokuviin

Ei

Tie veisi suoraan mustaan asfalttiin

jossa autot ruhjoisivat kuoliaaksi

painajaiset ja tuskan

Ja lopulta näkisi vain 

sen viimeisen auringonlaskun 

ja mummolan pihatien reunassa

koivut ja vadelmapensaat

Aina sinä

Aina se olit sinä

Seura-lehden aukeamilta

leikatuissa kuvissa

vihkoon liimatuissa

Sinun silmäsi niistä katsoivat

Sinun hymysi

lohdutti yksinäisyydessä

kun pidin sinulle paikkaa bussissa

mielikuvituspoikaystävä

Yläasteen tyttöjen vessassa

kun istuin lähes hengittämättä

peläten oven aukeamista

Sinä silitit hiljaa hiuksiani

Talvi-iltana pakkasessa

askeleet narskuivat tyhjällä tiellä 

ja taivas oli tähtiä täynnä

Sinä astelit vierellä 

Kaikissa tarinoissa

tyttöjen illoissa

siiderin huuruista sameana

Sinä toit minut kotiin

Se olit aina sinä

Aina sinä

Sinut minä tunsin

Sinua minä rakastin

Jo kauan ennen kun saavuit

ja otit lämpöiseen syleilyysi

Suljettujen ovien talo

Suljettujen ovien talossa

viima vinkuu ikkunanpokissa

Suljettujen ovien talossa

kylmä kulkee lattianrajaa

talvi tunkee sisään

jalanjäljet jäätyvät eteiseen

Suljettujen ovien talossa

kevät haisee raadoille

kesien ja syksyjen mädättämille

jotka haudattiin 

liian matalaan hautaan

yön petojen löydettäviksi

Suljettujen ovien talossa

kesälläkin kylmää ja kosteaa 

paksua ilmaa

kuvottavaa kellarinhajua

salaisuus joka oven takana

vavisten löytämisen pelosta

Ahtaassa keittiössä väistetään 

Katseet karkaavat ulos ikkunasta

Kukaan ei uskalla hengittää

Kukaan ei uskalla puhua

Ei koskettaa 

sipaista ohimennen olkapäätä 

Jos avaisin ovet

ja päästäisin perkeleet irti

Ei kukaan kestäisi

Ei kukaan jaksaisi

Ei kukaan haluaisi

Ei edes yrittää

Ei kukaan voisi minua rakastaa

Sitä mä vaan pelkään

Mä pelkään kun se ei ole täällä

Pelkään että se ajaa kolarin

putoaa sängystä

polttaa kätensä, jalkansa tai leukansa

nukahtaa tupakki suussa

unohtaa ottaa lääkkeensä

tai ottaa niitä liikaa

tai ei muista syödä

Mä pelkään kun se on kylillä

että joku puhuu sille

tai soittaa sille

ehdottaa jotain takakieroa

saa sen jumiin jonnekin

antaa ymmärtää ja antaa käsityksen

ja saa näyttämään siltä että

ja minusta alkaa tuntua että

ja sitten mä teen jotain hullua

Mä pelkään kun se on meillä

Pelkään että sanon jotain

oon sanomatta jotain

unohdan asiani kesken lauseen 

sanon jotain todella tyhmää

ja se alkaa vihata mua

tai luulee että oon hullu

ainakin tosi omituinen

Mä pelkään nukkua kun se on meillä

pelkään, että kuolaan sen paidalle

kamalampaa: kuorsaan!

Mä pelkään että puhun unissani

päästän ison pierun 

tai röhnötän nolon näköisesti

käännyn sen päälle

eikä se pääse alta pois

Tai survon unissani polven sen juttuihin

Mä pelkään aamukahvia

jos luen jonkun typerän uutisen

ja se onkin sen mielestä fiksu

nauran niin että kahvit tulee nenästä

leipä menee väärään kurkkuun

murusia jää poskeen

ja etuhampaiden väliin

tai aivastan sämpylä suussa

Mä pelkään koskea sitä

että jos kosken liikaa tai liian vähän

tai vääriin kohtiin

aina vaan siihen samaan kohtaan

hinkkaan jotenkin oudosti

Se luulee että mä oon pervo

ainakin läheisriippuvainen

Omituinen hiplaaja ja kyhnyttäjä

ei tajua että mä koitan hieroa

luulee että rusikoin niveliä paikoiltaan

Mä pelkään kuunnella musiikkia

jos se vihaa sitä mun

ja mä inhoan sitä sen

Tai mä repeän laulamaan kesken biisin

kun se haluaisi kuunnella hiljaa

Tai pahempaa: alan nytkyä

heiluttaa käsiä ja peffaa

luulen olevani joku shakira

enkä sen mielestä ole yhtään

Mä pelkään että joku päivä se huomaa

että mä oon ihan tavallinen

vailla mitään erikoisominaisuuksia

ei löydy turboa eikä ruiskua

aika lailla käytetty ja helmat ruosteessa

Ja se ihmettelee miten ei huomannut aiemmin

että on ollut monta omistajaa

kaikenlaista vuotoa ja pihinää

kitinää ja vingahtelua kuluneissa nivelissä

Romuttamon helmi

Eikä se taida sellaisista tykätä

Sitä mä vaan pelkään

Prinsessan kuolema

Satukirjani

kaunis, kimaltava ja kultainen

Täynnä suloisia säkeitä

Prinsessat saavat prinssin

ja onnellista on 

elämän loppuun asti

Satukirjani unohtui laatikkoon

keräsi pölyä

kosteutta

Ja olipa kerran 

vain märän paperin löyhkä

kultakirjaimissa homepilkkuja

rasvaläikkiä, mustia sormenjälkiä

sivujen taitetut kulmat repeilemässä

selkämys irtoamassa liimauksistaan

Niin kovin monta mustaa sivua

joita en ennen huomannut

prinsessat elähtäneet ämmiksi

tukka rasvaisina suortuvina 

kuorivat perunoita

ja toivovat

että lapset eksyisivät metsään

eikä prinssi löytäisi linnaan

Linnaan 

jossa hyytävä tuuli 

yhä lennättää edelliskesän maatuneita lehtiä 

vinkuu mädäntyneissä ikkunanpokissa

heittää likaisen räsymaton maahan

riipii puihin kuivuneet omenat alas

Linnaan johon unohtui

prinsessa

käpertyneenä kivilattialle

teeskennellen kuollutta

toivoen, että sydän jo lakkaisi sykkimästä

kirja suljettaisiin

ja satu vihdoin loppuisi

Olet kaukana

Et ole täällä

mutta tunnen painosi

jäntevän vartalosi

hengityksesi kaulallani

kätesi selän kaarella

Olet kaukana

olet ihollani

painaudut selkääni vasten

löydät rintani

suutelet niskaani

Välimatkaa on tuhat kilometriä

mutta tunnen lanteesi painalluksen

kovan reitesi reisieni päällä

kätesi vyötäröllä

pehmeällä takamuksella

Tekstiviestissä vain ok

mutta kun suljen silmäni

levitän sääreni

kierrän ne ympärillesi

ahneena

ja rakastan sinua niin paljon kuin voin

Sirpaleina

Minun kokoiseni peili

sirpaleina lattialla

En löydä itseäni

en tiedä kuka olen

mikä olen

Pienissä paloissa näkyy pieniä osia

Huono äiti

Hyvä äiti

Kaunis nainen

Kauhea nainen

Ymmärtäjä ja nalkuttaja

Kova sydän ja lämmin sydän

Näen naisen, joka halusin olla

Näen naisen, joka luulin olevani

Näen naisen, joka jouduin olemaan

Näen naisen, joka olin

Näen naisen, joka minusta tuli

Pienistä palasista näen naisen

joka rakennetaan rakkaudesta

kasvatetaan kosketuksilla

jonka olemassaolon mies määrää

joka rakkaudetta ei ole olemassa

joka ilman peiliään katoaa kokonaan

Niin paljon on haravoitava paloja

Viiltävän teräviä paloja

joista on etsittävä itsensä

omat palat omien unelmien naiseen

kasata pala palalta, hyvistä paloista

hyläten huonot

Kovin pitkäksi vain pitää kasvaa itsekseen

ennenkuin on valmis ottamaan ketään oksilleen

Kovin tukevaksi pitää runkonsa vahvistaa

juuret työntää kyllin syvälle kallionrakoihin

ettei mikään viima riivi sitä naista riekalaiksi

Ja siinä kun kerään, kasvan ja kurkotan

eniten kaipasin 

kovien käsien pehmeää kosketusta

tylyjen huulien helliä suudelmia

käännettyä selkää, mitä vasten painautua

olkaa, joka väistää kosketustani

Ikävä

Ikävöidä rakasta
on kuin joku kutittaisi untuvalla kuoliaaksi
hakkaisi höyhenellä mustelmille
kuin tukehtuisi kikatukseen

Ikävän tiukka ote
puristaa esiin kyyneleet ja hymyn
Ihanaa ja kamalaa
Tummia varjoja auringossa
Ja aina joku varjo kuiskii korvaan
Ei se kuitenkaan
Eikä varsinkaan
Etkä sinä ainakaan

Se sanoi että erossa on erämaa
en kysynyt mitään
Tiesin täsmälleen
kuinka ikävä polttaa
korventaa kuin keskipäivän aurinko
kuumottaa ja kirveltää mieltä

Se sanoi lähtevänsä
ja hyvää yötä sitten
Siinä se menee ja tulee eteisessä
vielä yksi suukko
Ei huolisi lähteä, muttei meinaa jäädäkään
Halaa ja pussaa
ja seitsemännen kerran toivottaa hyvät yöt

Mua naurattaa
ja tekis mieli kidnapata se makkariin
Laulaa sille
”Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan”

Ovi sulkeutuu
Seison ihan hiljaa eteisessä
Kuuntelen sen askeleet, portin kilahduksen
Auton ovi, auton ääni pihassa, auton ääni tiellä
Lähetän pienen lentosuukon perään
Seison ihan hiljaa

Ja siinä tulee ensimmäinen tumma varjo
tunkee oven alta
kylmänä ja ilottomana
Pakenen sänkyyn
otan tyynysi tiukasti rintaani vasten
tunnen siinä tuoksusi
”…ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan”

Tule pian takaisin
varjot eivät pysy kauaa poissa.
Tule pian takaisin
varjojen kuiskeen kestän
niiden kosketusta en
en ilman sinua
”…enää milloinkaan”