Hyvästit haaveille

Sinä päivänä
vihdoin suostuin uskomaan
Ei ruusuja minulle
Ei valkoista pukua
viulujen soidessa parvelta

Ei onnenkyyneleitä
kimaltelemassa silmäkulmissa
Kättelyjä, halauksia
onnittelumaljoja ja puheita
Riisiä ja saippuakuplia

Hyvästelin hellät haaveeni
joiden kissansilmissä olin lämmitellyt
jotka tuudittivat Ruususen uneen
kantoivat yli suonsilmäkkeiden
ja mustana vellovan meren

Tähän harmaaseen maanantai-iltaan
jossa juhlakin on tuskaa
Itse maksettu hopeasormus
Muutama vaivautunut vieras
katse tiukasti kahvikupissa

Yksinäisyydessäni mietin
Kannattaako vielä uskoa
Öisin valvon pimeässä kysyn itseltäni
enkö tosiaan ansainnut mitään
Mistä synnistäni minua rangaistaan

Näin elämä antoi ja otti
osoitti pilkaten tyhmyyteni
Nyt jäljellä on enää epäusko
epätoivo ja epärakkaus
Viimeinen valhe lähtöitkua vaille

Epärakkaus

Se yllättää kassajonossa
se hyökkää autoradiosta
Hyrisee onttona tunteena rintakehässä
yrittää salvata hengityksen
nousee palana kurkkuun
Epätoivo. Epäonni. Epärakkaus.

Selittämätön suruntunne
Alakulo joka pitää otteessaan aamulla
ja muuttuu illan tullen tuskaksi
Kun tuijotat makuuhuoneen kattoon
ja tiedät tarkalleen mitä pitää tehdä
Etkä tee mitään

Tuijotat kattoon etkä tee mitään
Kuristavina kahleina
Muoto johon minut pakotit
Koti johon minut lukitsit
Valheet joilla minut myrkytit

Loppuelämästä luovuttaminen
itkettää aina eniten alussa
Kun ei tiedä sureeko vai pelkääkö
Kun yrittää sopeutua elämään ilman
vaikka pelkkä ajatuskin siitä
kuljettaa hulluuden rajoille

Ilman sinua. Mahdottomuus.
Mahdottomuus ja välttämättömyys
Ilman sinua kuolen
Kanssasi kuolen tuhat kertaa
tuhantena päivänä ja yönä
Ohenen kunnes katoan

Haaveiden haudalla
kaikki tulee hetkeksi lähelle
Pettymys ja arvottomuus
Polttava ja jäätävä yksinäisyys
Luovuttamisen häpeä ja nöyryytys

Levätkää rauhassa unelmani
Yhden hengen saattoväki
Ja hyvin vaatimattomat kukkasen
Kuolleiden tunteiden hautajaisissa
kukaan ei enää itke

Kun rakkaus ei riitä

Mitä sitten jos rakkaus ei riitä
Kun maailma repii kappaleiksi
Lyö päätä seinään
Armotta
Säälimättä

Eikä kipu hellitä
vaikka rakastaisit kuinka paljon
Tuska puristaa kehkot tyhjiksi
pysäyttää sydämenlyönnit
lamauttaa lattiaan makaamaan

Ja siellä jossain syvyyksissä
rakkaus rimpuilee
raapii kivistä kaivoa
viimeisillä voimillaan
eikä pääse pintaan

Perhosmekko

Siinä se oli, marketin uutuuksissa
Kaunis keveä kesämekko
helmassa kukkasia ja perhosia
turkoosin eri sävyissä
Kuin kevyt kesäinen henkäys
tuulenpyörre joka nostaa perhoset ilmaan

Sen mekon olisin halunnut tuoda sinulle
Pukea ja laittaa hiuksesi nätisti
Olisimme nauraneet ja höpöttäneet
Minä olin aina hyvä naurattamaan
ja sinä olit aina hyvä nauramaan
Maailman kaunein tyttö

Ja siinä seistessäni muistini piirtää tarkasti
Leikkipuiston, jossa tapasimme ensi kerran
Heiluvan punaisen leijonanharjan
josta sinut kaukaa jo tunnistin
kun kävelit rakastuneena sillalla
Kahvilan jossa kerroit meneväsi tutkimuksiin

Muisti piirtää hidastettuina kuvina
Hetken jolloin seisoimme osaston huoneen ovella
kun suukotin sinua poskelle ja kuiskasin
"Nähdään"
Ja sen jälkeen et enää herännyt
Oli vain kipu joka nielaisi sinut

Siinä seistessäni kuiskasin äänettömästi
"Hyvää matkaa rakas"
ja annoin sinun nousta taivaalle
vapaana, kevyenä ja kivuttomana
Maailman kaunein tyttö
Turkoosissa perhosmekossa