Ystävä vuosien takaa

Tunnistan hänet kaukaa
kävelystä, pään asennosta
toinen puoli hartioista aina vähän alempana

Käsi nousee tervehdykseen
ja muistan selkeästi hänen hymynsä
miten se valaisi kasvot

Ja kuulen korvissani iloisen naurunsa
ja kiihdytän askelia
levitän käteni ja juoksen

Hän tuiskahtaa syliini
niin hauraana ja hentona
että pelästyn

Hänen kauniit kasvonsa
kuin kastunutta paperia
jossain syvällä tuttu silmien pilke

Kaivelen taskujani ja niistän
yritän peittää pelkoni
nielen kyyneleitä ja syytän kylmää ilmaa

Voi rakas Ystäväni
Mitä elämä on sinulle tehnyt
Miten se on sinua näin huonosti kohdellut

Millaiseen pukuun se on sinut pukenut
silmissä vielä tuttu pilke
kuoleman käsi olkapäällä

Väistän katseesi
Voi nyt pitää mennä, on kiire
Sen jälkeen en nähnyt sinua enää

Itkin vasta kotona
ja siitä eteenpäin joka päivä
pelkäsin kuvaani peilissä