Kuutamoilta

Oli niin lempeä ilta
niin kaunis kuu
ja tähdetkin ihan juuri kohdallaan
Se hipaisi korvaa
kuiskasi: Hei nätti....

En minä halunnut sitä
en sen käsiä enkä huulia
en edes sitä kuuta tummalla taivaalla


Sillä se ei ollut sinä

Hajoan

Sen minä uskoin
ettei kukaan rakasta minua kuten sinä
ettei kenenkään käsi ole yhtä vahva
sydän niin lähellä omaani
kallio ja ankkuri ja kotisatama

Uskoin ettei maailmassa olisi mitään
mikä mahtuisi meidän väliimme
lämpöisen selän ja vatsan väliin
mitä rakastaisit enemmän
että aina uudelleen valitsisit minut

Minä uskoin
että sinä jaksat rakastaa
ehdoitta ja ikuisesti
silloinkin kun minä horjun
pidät minusta kiinni etten putoa

Niin minä uskoin

Enkä ymmärrä miksi nyt itken yksin
maailmani pieninä palasina lattialla
Eikä mikään ollut totta
Eikä kukaan ota kiinni
kun putoan

Kiutaköngäs

Vieläkö kerran ehtisi kokea
kevätkosken hyökyvät vedet
kun Pohjanmaalla on paisunnat
vedet vyöryvät koskina
ja Kiutaköngäs kuohuu väkevänä

Tshernobylin mummot

En minä palannut luoksesi
kuin joutsenet
Hohtavan valkein siivin
mukanaan uusi alku
kevään huumaava tuoksu

Ei.

Minä palasin luoksesi
kuin mummot Tshernobyliin
Hitaasti ja harmaina
täysin vailla toivoa
ilman mitään haaveita

kun maailman hylkääminä
ei muuallekaan osannut mennä