Kainuu

En minä kevättä kaipaa
En odota vihreän voittoa harmaasta
tarmokkaiden kukkavarsien kurottelua
kohti valoa ja aurinkoa

Kuka kaipaa kurjaa kevättä
joka paljastaa piinallisen kirkkaasti
kaiken roskan, sen mikä jäi kesken
mitä ei jaksanut viedä loppuun

Minä menen metsään talven taitteessa
kun maa vasta heräilee
ja sulamisvesien tulvivissa ojissa
puut seisovat vedessä
jäätävässä tummassa vedessä
horroksessa odottaen

Eivät huku eivät kuole
odottavat vain

Ihan hiljaa

Pitkän kylmän kuolemani jälkeen
hukuttuani hyiseen veteen
jaksanko minä vielä herätä
ja kasvattaa vihreän verson kohti valoa

Bodom

Korkealla kalliolla teltta
puiden väliin pingotettu
Järvellä tuulenvire paimentaa usvaa
pitkin vedenpintaa

Kuinka tunnelmallisesti tuli räiskyy
valo leikkii kasvoillasi
kuva vaihtuu
kauniista vääristyneeksi

Tuuli nousee
puuskat repivät telttaa
kiepauttavat kipinät ilmaan nuotiosta
Ja yhtäkkiä tulee aivan pimeää

Haparoin sinua kohti
etsin lämmintä kättäsi johon tarttua
Kylmä tuuli puhaltaan sieluun asti
ja äkkiä ymmärrän

Lämpö ja rakkaus oli toive ja harha
jota elätin sydämelläni
Sinä olit Nils Gustafsson
ja minä kieltäydyin näkemästä petoa

Järvellä tuuli nostaa vaahtopäitä
eikä kukaan kuule huutoani